Rolex ja Wimbledonin tennisturnaus
Rolex aloitti yhteistyön Wimbledonin tennisturnauksen kanssa vuonna 1978. Wimbledon on maailman vanhin tennisturnaus, ja sen ruohokenttiä pidetään lajin pyhättönä. Wimbledonissa syntyy urheilun legendoja.
Julkaistu 24.6.2024
Rolex on kaikkien johtavien turnausten virallinen ajanottaja ja tärkeimpiä yhteistyökumppaneita. Tarina alkoi vuoden 1978 Wimbledonin tennisturnauksesta, jolloin brändi teki ensimmäistä kertaa yhteistyötä tämän koko maailman mielenkiinnon ennennäkemättömällä tavalla vanginneen urheilulajin kanssa.
Lontoon lounaisosissa sijaitseva All England Lawn and Croquet Club on isännöinyt turnausta vuodesta 1877 lähtien, jolloin se järjestettiin ensimmäistä kertaa. Wimbledon on maailman vanhin tennisturnaus, ja sen ruohokenttiä pidetään lajin pyhättönä.

Tenniksen perinteiden pyhättö
Wimbledonin Keskuskentän katsomoon mahtuu 15 000 katsojaa, ja pelaajien sisäänkäynnin yläpuolella on kaksi säettä Rudyard Kiplingin If-runosta:
If you can meet with
Triumph and Disaster
And treat those two
impostors just the same
If you can meet with
Triumph and Disaster
And treat those two
impostors just the same
Turnauksen filosofia kiteytyy näihin säkeisiin: Wimbledonissa voittoakin tärkeämpää on tennismestarien nöyryys ja sinnikkyys.
Merkittävien kaksinkamppailujen näyttämö
Keskuskentällä pelattavat Wimbledonin loppuottelut ovat tunnettuja kiihkeydestään, ja ne ovatkin jääneet elämään tenniksen historian merkittävimpinä hetkinä. Wimbledonin ja tenniksen historian eeppisissä kaksinkamppailuissa ovat asettuneet vastakkain muun muassa Rod Laver ja John Newcombe, Björn Borg ja John McEnroe, Chris Evert ja Martina Navratilova sekä Roger Federer ja Rafael Nadal.
Ennennäkemättömän korkeatasoiset urheilusuoritukset sopivat täydellisesti yhteen Rolexille tärkeiden arvojen kanssa, joten sen ja kaikkien tärkeimpien tennistapahtumien välille onkin syntynyt luonnollinen kumppanuus.

Rolex ja tennis: lähes 50 vuoden kumppanuus
Rolexin ja tenniksen tiivis suhde perustuu yhteisiin arvoihin: ylivertaisuuden jatkuvaan tavoitteluun, tarkkuuden ja innovoinnin arvostamiseen, liikkeen eleganssiin, tinkimättömään määrätietoisuuteen, perinteiden kunnioittamiseen sekä pyrkimykseen aina ylittää itsensä.
Vuosien mittaan Rolex on luonut entistäkin tiiviimmät siteet lajiin, ja nykyisin se on sekä miesten että naisten tenniksen Premium Partner -kumppani.
Brändi on mukana useimmissa merkittävissä turnauksissa, kuten kaikissa neljässä Grand Slam® -turnauksessa, kauden päättävissä ATP- ja WTA-finaaleissa, arvokkaissa ATP Masters 1000- ja WTA 1000 -turnauksissa sekä merkittävissä maajoukkueturnauksissa: Davis Cupin loppuotteluissa ja Laver Cupissa.

Rolex Testimonee -lähettiläät ja Wimbledon
Rolexin Testimonee-lähettiläiden joukossa on useita Wimbledon-mestareita, kuten tennislegendat Björn Borg ja Chris Evert sekä Stefan Edberg, Garbiñe Muguruza, Angelique Kerber, miesten kaksinpelimestaruuden ennätykselliset kahdeksan kertaa voittanut Roger Federer ja nouseva tähti Carlos Alcaraz.
Tämän hetken tähdet, kuten Rolex-perheeseen kuuluvat Iga Świątek, Jannik Sinner ja Coco Gauff, tavoittelevat nyt tämän arvostetun turnauksen voittoa ja paikkaa näiden suuruuksien joukossa.
Tämän hetken tähdet, kuten Rolex-perheeseen kuuluvat Iga Świątek, Jannik Sinner ja Coco Gauff, tavoittelevat nyt tämän arvostetun turnauksen voittoa ja paikkaa näiden suuruuksien joukossa.
Rolex ja urheilu
Rolex on edistänyt kulttuuria, arkkitehtuuria, tutkimusretkeilyä ja ympäristönsuojelua aktiivisesti jo vuosikymmenten ajan. Urheilun maailmassa brändi on solminut lukuisia kumppanuuksia niin tenniksen, golfin, ratsastuksen, alppihiihdon, purjehduksen ja moottoriurheilun saralla. Rolex solmii pitkiä yhteistyökumppanuuksia hallintoelinten, turnausten ja urheilijoiden kanssa. Brändi tukee niin menestyneitä mestareita kuin lupaavia lahjakkuuksiakin, ja tavoitteena on varmistaa näiden urheilulajien tulevaisuus sekä edistää ylivertaisuutta.