Siirry sisältöön

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Hamilton

Hamilton

Hamilton-kellot ovat yhdistelmä amerikkalaista pioneerihenkeä ja sveitsiläistä kellosepäntaitoa. Vuonna 1892 perustettu Hamilton aloitti matkansa Yhdysvaltain rautateiden täsmällisyyden varmistajana, nousi ilmailun ja sotilaskellojen luotettavaksi valmistajaksi ja lopulta myös parrasvaloihin elokuvamaailman tunnetuimpana kellomerkkinä.

Tänä päivänä Hamilton tunnetaan rohkeista innovaatioistaan – Khaki Field on palvellut sotilaita ja seikkailijoita yli 75 vuotta, räväkästi muotoiltu Ventura mullisti kellomaailman vuonna 1957 ensimmäisenä sähköisesti toimivana rannekellona, ja PSR Pulsar esitteli puolestaan ensimmäisen digitaalisen rannekellon. Amerikkalaislähtöinen brändi on jättänyt jälkensä myös Hollywoodiin – Hamiltonin kellot ovat olleet mukana yli 500 elokuvassa, tehden niistä yhtä lailla osan popkulttuuria kuin kellohistoriaa.

Hamilton jatkaa perinnettään yhdistämällä historiallisen tarkkuuden, modernin teknologian ja ajattoman muotoilun. Olitpa sitten tutkimassa kaupunkiviidakkoa, nousemassa lentokoneen ohjaamoon tai astumassa punaiselle matolle, Hamilton-kello on aina oikea valinta.

Hovisepät-verkkokaupasta tilaat Hamilton-kellot luotettavasti valtuutetulta kotimaiselta jälleenmyyjältä.

Tuoteselain

Lajittelu

57 tuotetta

Suodattimet

Hamilton Khaki Field 38 Auto rannekelloHamilton Khaki Field 38 Auto rannekello
Hamilton
Khaki Field 38 Auto rannekello Alennushinta825,00 €

Hamilton Khaki Field 42 Auto rannekelloHamilton Khaki Field 42 Auto rannekello
Hamilton
Khaki Field 42 Auto rannekello Alennushinta825,00 €

Khaki Field 42 Auto rannekello Alennushinta745,00 €

Khaki Field 38 Auto rannekello Alennushinta745,00 €